keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Löytö!

Tänään luhtiaitasta löytyi aarre! Tätä on jo odotettu, sillä museolla ei ole pellavan työstöön tarvittavia välineitä rekvisiittapankissaan. Häkilätkin löytyi samaisesta aitasta. Loukku puuttuu, ja rohka myös, vaikka sellaista ei välttämättä tarvitsekaan.

Lihta!

Kaunis merkintä.
Lihdassa ei ole rekisterinumeroa, eikä rekisteröimätöntä esinettä lasketa museoesineeksi. Sen voisi toki rekisteröidä, mutta toisaalta museolla, kuten varmaankin enemmistöllä kaikilla Suomen paikallismuseoilla, on monenmonta rekisteröityä lihtaa, loukkua ja muuta käsityövälinettä varastossaan, mutta ei yhtäkään, jota voisi käyttää työpajoissa työvaiheiden havainnollistamiseen. Siis niin, että museokävijät oikeasti näkisivät, ymmärtäisivät ja ehkä jopa itse kokisivat työvälineiden työtehtävän. Rekisteröityä esinettä taas pitäisi kohdella silkkihansikkain, vaikka todellisuudessa suuri osa viruu varastoissa (vaikkakin usein hyvin huollettuina ja suojassa).

Olen selvittänyt museon mahdollisuuksia kasvattaa pieni pläntti pellavaa. Saa nähdä miten käy, välillä ollaan ollut myötämielisiä, välillä taas emmitään. Ongelmana on, että korjuu ja liotus jäisivät syksyyn, ja silloin minä en enää välttämättä ole paikalla. Toivotaan parasta.
Pellavasta voi lukea enemmän esimerkiksi täältä.

4 kommenttia:

  1. Olisi kyllä hienoa nähdä pellavan käsittely alusta loppuu. Saarijärven museolla muistaakseni oli pellavapelto, mutta en ole varma tehtiinkö siitä ikinä kuitua vai oliko se vain koristeeksi.

    VastaaPoista
  2. Mut miten lihta ja loukku eroaa? Laura sanoi että tuo mikä on nyt meidän olkkarissa (kun ei mahtunut muuttoautoon) on loukku, mutta tollanen se on kuin tässä kuvassa...

    VastaaPoista
  3. On niissä ero. Loukku on suurempi ja raskaampi. Sen kanssa tavallaan nuijitaan niitä pellavia. En osaa kirjoittamalla selittää miltä ne "leuat" näyttää... Lihdassa taas on terä tai "miekka". Pellavatuppo vedetään niiden terien välistä.

    Pellavassa on puumainen sisus jonka ympärillä on sitä kuitua. Loukulla murskataan se sisus (loukutetaan hengiltä, hengettömäksi) ja lihdalla irrotetaan päistäreet, eli just ne kovat tikkuset joksi se sisus muuttuu murskatessa.

    VastaaPoista
  4. (miten multa oli päässyt huomaamatta että olin saanut kommentaarin?? hui!)

    VastaaPoista