Näytetään tekstit, joissa on tunniste langat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste langat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

"Helppo neule", tai niin ainakin uskoin.

Kai tämäkin postaus täytyy kirjoittaa... Olen vältellyt sitä jo jonkin aikaa, sillä harmittaa koko neuleprojekti. "Jo jonkin aikaa" on tarkemmin sanottuna yli kaksi kuukautta, sillä Ravelryn mukaan olen merkannut ainakin osat valmiiksi jo maaliskuun alkupuolella.

Pitäisi kai aloittaa kertomalla, että omistan entuudestaan pörröisen, tummansinisen mohairpaidan jonka äiti neuloi minulle joskus silloin kun olin lukiossa. Silloin sille ei löytynyt käyttöä, mutta myöhemmin tajusin että se oli ihanan ohut, lämmin ja niin pieneen pakattava että se mahtui sopivasti esimerkiksi käsilaukkuun siltä varalta että kotimatkalla juhlista tulisi kylmä. En tiedä mistä äidin ohje on peräisin vai neuloiko hän sen omasta päästään. Hihat ovat ainakin ihanan leveät ja pitkät.
Tämän käytännöllisen neuleen takia olen myöhemmin neulonut Novitan Rosesta islantilaistyyppisen neuleen (joka oli aika ärsy ja jonka äiti sai viimeistellä sitten kun omat hermot eivät enää kestäneet).
Tänään on äitienpäivä, enkä aio sitä mitenkään erityisemmin hehkuttaa, mutta olkoon tämä yllä oleva tekstinpätkänen osoituksena siitä kuinka tärkeä äiti voi olla: neuloo ne parhaimmat paidat sekä viimeistelee ne, joihin oma usko ei riitä ;)

Nyt halusin vielä kolmannen samantyyppisen neuleen joka sopisi kaikkiin tilanteisiin. Idea lähti näistä kuvista:

Suuri Käsityö 1/2013

Suuri Käsityö 1/2013
Paita on ihanan rennon oloinen, tarpeeksi pitkä, löysä, mukava, helppo ja nopea neuloa suurilla puikoilla heti Matka-alpakan jälkeen... Väri tosin aika hempeä, mutta onneksi Sokoksella oli vielä viime kauden Roseta myynnissä, ja niiden joukosta löytyi ihana petroleuminvärinen lanka. Kävin siis pikapikaa ostamassa pois sopiva määrä keriä ja aloin neulomaan.
Itse neulominen meni nopsaan ja ilman ongelmaa, onhan ohje tosi helppo. Kooksi valitsin M jonka pitäisi olla minulle tarpeeksi iso. Mutta miten kävi?
No ei niin kuin piti... Huoh...


Yllä olevassa kuvassa se näyttää vielä ihan siedettävältä, sillä ongelma ei oikein tule esiin... siis, muutoin kuin että paita on ihme lötkö, rullautuva rutjake... Kiukulla siis olen ommellut olkapäät ja hihat vaikka hiukan epäilytti. Tässä alla näkyy ongelma selvemmin:

Makkarankuori
 Missä on rento lötkyys?? Möh. Ei kyllä ollenkaan ole oikean kokoinen enkä oikein ymmärrä miten tästä tuli näin tiukka vaikka seurasin ohjetta juuri niin kuin piti.

Olen jo luovuttanut tämänkin neuleen suhteen, ja se on joutunut muovipussiin asustamaan tuntemattomaksi aikaa. Luultavasti puran kaiken, mutta sekään ei tule olemaan helppoa kun kyseessä on pörröinen Rose. Olkoon toistaiseksi...

Tämä neule muistui mieleeni nyt kun tongin lankakasseja ja yritin hiukan järjestellä erinäisiä lankamyttyjä. Vanhempani muuttivat viime kesänä ja pelastin muuton alta lankoja, muun muassa puuvillalankoja joita minulla ei muuten kauheasti ole. Nyt taas kaikkia lankoja on liikaa ja yritän kipeästi keksiä jotain neulottavaa tai virkattavaa jämälangoista. Ideoita ei tällä hetkellä juuri ole. Muutenkaan neulottavaakaan ei ole, sillä sain juuri perjantaina valmiiksi yhden sukkaparin jota olen myös neulonut maaliskuusta saakka. Inspiraatio ei ole korkeimmillaan, mutta nyt olisi kiva keksiä jotain innostavaa ja erilaista. Kunpa vain tietäisi mitä se olisi...

lauantai 8. joulukuuta 2012

Koiran kiusaamista (ja vauvan neulejakku)

Lällislää, enpäs oo nähnyt että kukaan muu olisi keksinyt esitellä valmiita töitään näin:

Vähänks noloo! (paras kuva neuleesta, palmikot näkyvät)

Onks ihan pakko?

Ai pipokin vielä! Otasepois, otasepois!
(paikalleen jäätymistekniikka)

Nyt prkl!

Mainittakoon, että vastahakoisen mannekiinin rääkkääminen kesti alle viisi minuuttia ja mannekiini palkittiin ruhtinaallisesti lempiherkuilla, eli inhan hajuisilla kuivatuilla pikkukaloilla.
Mainittakoon myös, että kuvissa neule on vielä ilman nappeja ja pesemättä. Pesin sen vasta koirankiusimisen jälkeen, joten siinä ei pitäisi olla mitään koiraan kuuluvaa. 

Nojaa, sitten tylsempiin asiallisempiin kuviin:


Mallina on Dropsin malli ja lankana on ohjeessa suositeltu Drops Alpaca. Jakku on neulottu kokonaan ohjeen mukaisesti 6-9 kuukauden ikäiselle vauvalle, joten tässä ei ole mitään jännää kommervenkkiä. Puikot siis ohjeen mukaisesti 2,5mm.
Lankaa jäi jakun jälkeen yli sen verran että sain neulottu vielä piponkin. Ja vieläkin on lankaa jäljellä!

Nappikuva

Tämä oli ensi kerta kuin kokeilin Dropsin alpakkaa ja se olikin tosi miellyttävä tuttavuus! Hinnaltaan tämä on siedettävä, jopa edullinen muihin alpakoihin verrattuna. Lanka on 100% alpakkaa ja tosi ohutta, tai ainakin paljon ohuempaa kuin mitä normaalisti neulon. Se on myös riittoisaa, sillä kuten todettua, sitä riitti jakkuun ja vielä pipoonkin, vaikka siis ostin vain sen 150g mitä ohjeessa neuvottiin. Lanka on myös ihanan pehmoista, sekä kerällä että valmiina neuleena. Pari kertaa tyrkytin keskeneräistä neuletta avokille hypisteltäväksi, "kokeile ny, tä on ihan ihanan pehmeetä!"
Ihastuin lankaan niin, että seuraavakin neulomus on tehty siitä (kohtapuolin valmis), ja jopa sitäkin seuraava neulomus!

Yksi virhe livahti mukaan... (näkyy nippanappa tummassa kuvassa)

Pari virhettä livahti mukaan, mutta huomattavin on yhdessä selän palmikossa oleva virhe. Muita (minimaalisia) virheitä ei huomaa ellei vertaa mallikuvioon ja samalla laske kerroksia. Toivottavasti tämä taas on tätä mun omaa täydellisyydenhakua eikä kukaan muu ikinä tuu huomaamaan yhtään mitään... (tässäkin muuten on samalla tavalla silmukoidut kainalosaumat, eli ei saumoja laisinkaan)

Kahdessa alimmaisessa, tummemmissa kuvissa langan väri on totuudenmukaisempi kuin salamalla otetussa kuvassa. Valoa vain ei ollut riittävästi ja taas tuli kiire valokuvata neule (vaikka se on ollut valmiina yli viikon) ennen kun siitä piti luopua. Tämä matkaa parhaillaan Itellan avustuksella saajalleen joka on autuaan tietämättömänä siitä, mitä posti pian tuo tullessaan. Toivottavasti yllätys on mieluinen.
Tämänkin neuleen suhteen saan odottaa mahdollisia kuvia neuleen käyttäjästä neuleen kanssa, sillä tämäkään vauva ei ole vielä syntynyt (Joo, tämä on eri vauva. Jostain syystä vaan kaikki ovat päättäneet tulla raskaiksi samaan aikaan)


Ravelry-linkki
Mannekiini-Masa esiintyy myös tässä blogipäivityksessä (hiukan edustavamman näköisenä).

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Islantilaista III: Islantilainen yllätys

Islantiteema jatkuu! Yksi islantiryhmäläisistämme on raskaana, joten sain hyvän syyn neuloa vauvaneuleen. Vauvan isä on lisäksi islantilainen, joten tietysti vauvalle sopisi parhaiten islantilaisneule!


Päädyin jakkuun, sillä ajattelin sen olevan helpompi puettava kuin neulepusero. Islantilaisjakut neulotaan yleensä pyörönä kuten puserotkin, sillä erolla että niihin jätetään parin nurjan silmukan levyinen "kuja" keskelle etumusta. Kujan reunoihin ommellaan kaksinkertainen sauma ompelukoneella jonka jälkeen paita leikataan auki kujaa pitkin (hui kauhistus!). Sen jälkeen puseroon voi ommella vetoketju tai poimia silmukoita ja neuloa napinlävet. Tämä onnistuu tietysti parhaiten hahtuvalla tai plötilopilla, sillä sehän huopuu eivätkä silmukat karkaile samalla tavalla. Karhea plötilopi ei tulisi nyt kysymykseenkään kun kyseessä oli vauvaneule, josta ei siis pitänyt tulla ulkotakkia.

En ollut koskaan ennen neulonut kirjoneuletta tasona, joten päätin etsiä ohjeita netistä. Lopulta päädyin Dropsin vauvajakkuun jossa on sekä kaarroke että kirjoneuletta. Apuna Fair Isle neulontaan löytyi Dropsin oma ohjevideo. Langaksi piti tulla ohjeessa oleva Drops Merino Extra Fine, mutta lankakaupassa lanka oli melkein loppu eikä värejä oikein löytynyt. Päädyin sen sijan Sandnes Smart -lankaan joka on ihanan pehmoista ja ilmavaa. En tässä vaiheessa tiennyt vauvan sukupuolta (enkä muutenkaan kannata jakoa vaaleanpunaiseen tai hempeän siniseen) ja halusin neuleesta perinteisen luonnonvärisen islantilaisneuleen. Neljästä eri väristä piti valita pohjaväri ja kaksi kuvioväriä. Lopulta valitsin astetta tummemman värisetin. Ehkä hiukan synkähkö, mutta vaaleampi vaihtoehto ei ehkä ole kovinkaan käytännöllinen pienellä lapsella?



Sitten neulomaan koetilkkua.

Ensimmäinen koetilkku
Ensimmäisessä tilkussa kokeilin kahta erilaista sydänkuviota joista toinen oli muhkeampi ja kivempi. 

Toinen koetilkku
Toisen koetilkun suhteen olin hiukan laiska enkä jaksanut tehdä sitä niin monella silmukalla.... Kuvio ainakin selveni ja kavennusten paikat varmistui.

Lopullinen kuvio, paidan selkämys

Neulominen meni ihan mukavasti. Ohjeen mukaisesti helma ja hihansuut aloitetaan yhdellä oikealla kerroksella ennen kuin aloitetaan 1o, 1n resori. Reunasta tuli joustava eikä niin karhea kuin jos neuloisi suoraan resoria. 
Kaarrokkeen neulominen oli välillä haastavaa, ainakin kun joissain kohdin täytyi neuloa kolmella langalla kirjoneuletta nurjalla puolella. Kuviossa tulee myös kohta jolloin harmaabeigeä ei ole itse kuviossa, mutta sitä tarvitaan reunaa varten, eli sitä on pakko kuljettaa neuleen takana pitkiä matkoja. Jos neuloisin paidan uudelleen, saattaisin vaihdella napinläpireunan väriä.




En tehnyt kaulusta niin kuin ohjeessa (sitä ei oikein ohjeen kuvista edes näy), vaan halusin samantyylisen kauluksen kuin Istexin islantilaisneuleissa. Neuloin 1o, 1n, sen jälkeen yhden kerroksen nurjaa jonka jälkeen tasaista oikeaa (pehmeämpi puoli vauvan kaulaa ja niskaa vasten). Kaulus on taitettu kaksinkerroin ja ommeltu langanpäällä.

Lopuksi kainaloihin jäävät aukot silmukoidaan umpeen hihoista jäävillä langanpätkillä.
Tässä vaiheessa mulle viimeistään iskee kauhea täydellisyystavoittelu päälle ja on pakko saada se sauma ihan näkymättömäksi. Aika hyvin onnistuin:

Kainalo ja silmukoitu sauma

Lopuksi kävin Villavyyhdissä ostoksilla ja löysin neuleeseen sopivat napit


Nämä kuvat otin kotisohvalla ennen kuin annoin paidan saajalle. Oli tarkoitus ottaa vielä yksi kuva jakusta saajan kanssa, mutta se unohtui, Paita on neulottu 6-9kk ikäiselle lapselle, joten täytyy odotella vielä aika kauan ennen kun voin pyytää kuvaa jakusta lapsen päällä (vauva ei siis ole vielä syntynytkään).

torstai 18. lokakuuta 2012

Rullakarnevaali

Tämä päivitys tulee olemaan kuvapainoitteinen. Alla (dramaattisia) kuvia kultaisennoutajan ja suomenlampaan sekoituksesta. Kuvissa on kaksi rullaa yksinkertaista lankaa sekä yksi kerä kerrattua lankaa.
Lisäksi on vielä hiukan kehräämättömiä lepereitä jotka odottavat vapaita rullia.








sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Onerva-sukat

Amsterdamin matkaa varten täytyi tietysti olla matkaneulomus lentokonetta ja muita matkoja varten. Juuri ennen matkaa minulla oli jo pari viikkoa jatkunut "kuiva kausi" kun mitkään mallit eivät miellyttäneet. Vanhoja Taito-lehtiä selatessani löysin Onervan ja minua kiehtoi erityisesti ohjeessa olevat helmet. Kävin uudestaan Turun lankamaailmassa, mutta en löytänyt sellaista lankaa jossa olisi sävyjä tai meleerattua pintaa, vaan kaikki langat olivat liian kirjavia. Lopulta päädyin Austermann Step:iin, sävynä oli tarjolla vain oranssi-okra-keltainen, eli äidille sopivia värejä. Äiti on sitä paitsi jo vähän aikaa valittanut että nykyiset villasukat eivät pysy jalassa. Helmet saivat kyllä jäädä pois, sillä en usko että ne olisivat näkyneet kirjavassa langassa (ikävä kyllä ei kuviokaan oikein erotu).




Onnistunut nirkkoreuna
Pyöreä kantapää
Silmukoidut kärjet

Kävin pikaisesti Turussa nyt viikonloppuna. Onneksi sain sukat tänään päivällä valmiiksi, ja ne saivat heti jäädä sinne äidin jalkoja lämmittämään. Sukat onnistuivat oikein hyvin ja malli oli kiva, siinä oli sopivasti pureskeltavaa. Ajattelin ehkä tehdä vielä toiset sukat tällä mallilla joululahjaksi.
Austermann oli myös uusi tuttavuus, vaikka olenkin hypistellyt merkin lankoja aikaisemmin. Olen aristellut niiden sukkalankaisuutta, mutta sukista tuli mukavan ohuet ja mahtuvat varmaan myös talvella kenkien sisälle.

Onerva Ullassa.
Onerva Ravelryssä.
Omat Onervat Ravelryssä.

Itse syy miksi lähdin Turkuun (ja miksi minulla on kesällä ollut muutakin tekemistä kuin työt ja käsityöt) oli Ruissalojuoksut. Juoksin lauantaina ensimmäisen puolimaratonini aikaan 2 tuntia, 27 minuuttia.
Mukavaa kun sykemittari on tänään näyttänyt tältä:


(Eilen mittari kyllä vaati 66 tuntia lepoa...)

perjantai 24. elokuuta 2012

Lankaa!

Kävin Turun uudessa Lankamaailmassa ensimmäistä kertaa. Oli vaikuttava!

En kyllä ostanut mitään, tuntuu kun olisi "ostolukko", ei edes tee mieli ostaa mitään. Johtuu kai siitä kun on jo kolme kivaa projektia kesken (ja olen niin ärsyttävän kunnollinen että jopa alitajuisesti haluan saada ensin ne valmiiksi). Ei edes ole mitään projektisuunnitelmia...
Pitäisikö huolestua?

Joka tapauksessa, Lankamaailma katsastettu. Ensi viikolla pitää raahata äiti lankaostoksille.


sunnuntai 19. elokuuta 2012

Käsityöpussukan sisältö

Noniin, aika skarpata ja tehdä päivitys. Kiinan matkan aikana ehdin neuloa yhdet sukat:

Novita Nostalgia
Yllätyksekseni lanka ei ihan riittänyt molempiin sukkiin. Koskaan ennen ei ole ollut samaa ongelmaa. Neuloin sukat vyötteen ohjeella, mutta tein sukkien kauloista n 15-16cm pitkät ohjeen 14cm sijan. Onko se tosiaan niin pienestä kiinni? 14cm on mielestäni liian lyhyeet, niissä ei pysy housuun lahkeet sisällä.
Löysin onneksi lisää saman erän lankaa.

Toinen neulomus joka oli mukana oli uusin Pinaatti-tunika.

Drops Safran
Langat ostin jo huhtikuussa, mutta halusin saada haapsaluhuivin neulotuksi ennen tunikaa. Huvia en kuitenkaan halunnut matkalle mukaan, koska siinä ei enä olisi ollut tarpeeksi neulomista. Olen neulonut Pinaatin aikaisemminkin Drops Safranista (esittely täällä), mutta en muistanut muuntelinko ohjetta vai en. Siksi oli mielenkiintoista palata kotiin, verrata vanhaan tunikaan sekä kokeilla päälle. Lupaavalta vaikuttaa vaikka silmukkamäärät eivät stemmaa... 


Elämäni on vielä toistaiseksi aika hektistä, eivätkä tulevat viikot eivät tuo muutosta. En ole kotiipalun jälkeen neulonut kuin pari riviä tunikaa.